Kaikkea teräsrakentamisesta teollisuudelle – Lieto, Turku sekä muu Suomi

Laketekin erikoisalaa on korkealaatuinen teräsrakentaminen raskaamman teollisuuden tarpeisiin Liedossa, Turussa ja sopimuksen mukaan koko Suomessa. Erikoisosaamistamme on myös vaativat työt tehokkaalla 3-rullaisella ja esitaivuttavalla Faccin Biko -levymankelilla, jolla esimerkiksi lieriöiden, kartioiden ja palkkien taivutus onnistuu järeämmästäkin materiaalista. Tähän mennessä olemme työskennelleet muun muassa Neste Oil Naantalin ja Porvoon jalostamoille, Finnfeed Finlandille sekä Provetekille erilaisissa tuotevalmistus- ja asennustehtävissä. Yrityksemme valtteja ovat vankka ammattitaito, moderni ja laadukas kalusto sekä joustavan asiakaslähtöinen työskentelytapa. 

Liedon konepajallamme valmistetaan asiakkaiden tarpeiden mukaan monentyyppisiä terästuotteita, kuten putkistoja, portaita, säiliöitä, kaiteita ja tasoja. Jokainen tuote valmistetaan asiakkaan yksilöllisiä vaatimuksia ja toiveita ajatellen, ja työmme jälki on kauttaaltaan korkealaatuista. Joustamme asiakkaan tarpeiden mukaan, mutta omissa aikatauluissamme olemme aina täsmällisiä, sillä pikainen toimitus yhdistettynä kilpailukykyiseen hinnoitteluun on toimintamme selkäranka.


Teräsrakentamisen palvelut saumattomasti avaimet käteen -tyylillä

Monipuolisen osaamisemme ansiosta pystymme suorittamaan teräsrakentamisen työt avaimet käteen -mallin mukaan. Tällöin työn kulku suunnitellaan asiakkaan kanssa yksityiskohtaisesti ennen projektin aloittamista, ja me hoidamme tämän jälkeen kaiken tarvittavan alusta loppuun. Näihin palveluihin kuuluvat muun muassa teräsrakenteiden valmistus, toimitus sekä asennus. 

Laketek valmistaa täsmällisesti teräsrakenteita, jotka vastaavat asiakkaiden käyttötarpeita ja yleisiä laatuvaatimuksia sekä kestävät käyttöä ja aikaa.

Ota yhteyttä!

Meiltä sujuu teräsrakentaminen vaativissakin kohteissa

Vahva ammattitaito ja tehokas konekanta mahdollistavat toimitukset haastaviinkin kohteisiin. Erikoisosaamistamme ovat vaativat työt levymankelilla (32/3000), jolla esimerkiksi säiliön kattopalkkien taivutus onnistuu varsin vaivattomasti. Otamme mieluusti vastaan haastavia projekteja, joiden kautta voimme näyttää osaamistamme.

Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää siitä, millaisia ratkaisuja voimme sinulle tarjota!

Tutustu myös kuvagalleriasivuumme.